maanantai 28. lokakuuta 2013

Driftingin SM skabat + HNC 092013

No näinhän se aika tosiaan vilistää ja tästäkin häppeningistä on kulunut jo tovi.

Pienessä pimennossa mennään päivän kulusta, mutta sen muistan, että lähtö oli taas ihan luvattoman aikaisin. Ehkä kysymyksen kuuluisikin esittää, että milloin se ei olisi ennen kukon laulun aikaa?

Kuva on kyllä niin komea, että pitäis varmaan laajentaa työn saralta repertuaaria ja alkaa kutsua itseään myös valokuvaajaksi.


Back in business. 
Lähtö aikaiseen ja keula kohti Alastaroa. Ehdottomasti itselleni kotoisin rata kaikista! Tämä toki johtuu siitä, että siellä on vietetty päivä jos toinenkin kuvauksien tiimoilta. Ja tähän taas vaikuttaa ehdottomasti se, että meillä on ollut Virittäjät kuvauksissa ihan uskomattoman mahtavaa jengiä; niin työryhmä kuin kaikki osallistujatkin.
Parasta parsaa!

Tosi kiva huomata, että minä jos kuka pysyn aina aiheessa. Koskaan ei onneksi tarvitse ihmetellä sitä, että jutut rönsyilee ja homma lähtee lapasesta. Ei koskaan.

Back in business. Vol.2
Niin, siis Alastaroa kohti oltiin menossa. Sinne päästiin ja purku. Matkalla toki pysähdys.

Tämä on se pysähdys kohta. Huom! Ei ruuhkaa, ei aurinkoa. Ihan liian aikaiseen liikenteessä!

Ehkä tää nyt on sitten sitä purkua.


Jos totta puhutaan niin en kyllä oikein muista päivän tapahtumista muuta.
Patsi, että komeita vetoja kyllä poitsut veteli! Ihan käsittämättömiä.


Soma se on.
Tässä on moottori.

Ensi kauden sääntömuutoksissa on ainakin uuden ajan ajotumput.
Toimitus huomauttaa, ei hanskat vaan TUMPUT.

Ihmisiä ja autoja.

Parillinen määrä. Haanpää vei voiton. Hei muistan selkeesti sentään jotain!!

Herrat jonottaa.

Näitä ei sitten tarvittukkaan tässä kohdassa.

Kun ässämmät oli vejelty, niin keula kohti Hyvinkään Cruising Nightia (Meniks se noin? No enivei. Se massiivinen auto miittinki Hyvinkäällä...).

Porukkaa oli kyllä ihan tajuton määrä!
Ja illasta muistan myös sen, että oli ihan tajuttomän jäätävä ilma.


Tässä totanoin... No selkeesti olen yrittänyt visualisoida... No ei mitään käryä!

Paaaaaaaaljon autoja. Kaiken karvaisia ja kokoisia.

Kaikki alkoi Motonetin parkista.

Neitikin pääsi jaloittelemaan!

Kettu kiittää ja kuittaa tältä päivältä.

//Taru

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti